Otan kantaa kirjoituksessani Ilta Sanomien artikkeliin “Tänä vuonna aloittavien ekaluokkalaisten lähtötaso voi olla huomattavasti korkeampi kuin heidän vanhemmillaan – etenkin lukutaito korostuu”. Artikkelissa tulee ilmi, että ensimmäisen luokan aloittavien lasten lukutaito on parantunut merkittävästi useiden asioiden summana. 

Lasten lukutaidon parantumiseen nostetaan artikkelissa esille monia tekijöitä. Ajattelen merkittävimmän tekijän olevan velvollisuus osallistua esiopetukseen. Lapset oppivat esikoulussa kirjaimia, sanoja ja äänteitä mielekkäällä tavalla, mikä edistää lukutaidon kehittymistä. 99,4 prosenttia esikouluikäisitä lapsista käy esikoulun, ja tämä näkyy myös lasten oppimisen tasossa. 

Suomalaiset lapset oppivat lukemaan ensimmäisen kouluvuoden aikana, mikä ei ole yleistä kansallisella tasolla. Luulen tähän vaikuttavan sen, että monissa muissa valtioissa koulunkäynti aloitetaan paljon aikaisemmin kuin Suomessa. Mielestäni pienten lasten kuuluu leikkiä ja kehittyä rauhassa, eikä heiltä tulisi vaatia turhan aikaista oppimista. Suomessa koulu alkaa lapsen ollessa yleensä 7-vuotias, jolloin lapselta voi jo odottaa kykyä keskittyä, kuunnella ja opiskella. 

Mielestäni ensimmäisen luokan aloittavien lasten kokonaisvaltainen tieto- ja taitotaso verrattuna heidän vanhempiensa sukupolveen on parempi varmasti siitäkin syystä, että nykyajan lapset kasvavat teknologian äärellä. Kaikenlaiset älylaitteet edistävät lapsen omaavia tietoja ja taitoja huimasti.