Tämä kirjoitus koskee Ylen artikkelia, jossa puhutaan lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden tilasta Oulussa. Artikkelissa kerrotaan Pohjois-Suomen aluehallintaviraston määränneen Oulun kaupungin saattamaan mielenterveyspalvelunsa lailliselle tasolle elokuun loppuun mennessä. Nykyinen ongelma on odotusajat: lasten ja nuorten jonot ovat lain asettamaa kolmen kuukauden rajaa korkeammat 

Ongelmaan on toki syytä puuttua, mutta tilannetta ei valitettavasti korjata menemällä exceliin, ja muuttamallaodotusaika”-sarakkeen lukua pienemmäksi. Jonojen pituuden syypää löytyy resurssipulasta. Harmillisestiresurssitarkoittaa tässä tapauksessa muutakin kuin rahaa, joten säästöpossun rikkominenkaan ei poista masennusta maailmasta 

Mielenterveyspalvelut tarvitsevat päteviä ammattilaisia, joita ei valitettavasti näyttäisi kasvavan puissa, vaan Oulun lähiöissä. Yhteiskunnan kehitys on tuonut mukanaan mielenterveysongelmia yhä useammalle nuorelle, jonka seurauksena nykyiset psykologit ovat ylikuormitettuja, korkeakoulututkintokaan kun ei näyttäisi tuovan vuorokauteen sitä tarvittua ylimääräistä tuntia (tai kymmentä). 

Ongelma on tietenkin laajempi, kuin henkilöstöpula. Vaikka palkattaisiin satoja uusia sosiaalityöntekijöitä ja psykologeja, ongelma pysyy samana, jos terveydenhuollon infrastruktuuri on vääränlainen. Pahimmassa tapauksessa yksi psykologi hoitaa kahtakymmentä potilasta samaan aikaan, kun toisella on työn alla ruhtinaalliset kaksi. Toki en voi suoralla naamalla valehdella tuntevani ongelmaa kovin syvällisesti, joku itsetietoisuus sentään minullakin 

Kyseeessä on kuitenkin todellinen ongelma, jolle olisi syytä tehdä jotain. Sen ei voida kuitenkaan sanoa johtuvan kaupunginisien epäpätevyydestä, vaan kyseessä on useamman muuttujan yhtälö. Pitäisi taikoa jostain lisää henkilökuntaa, sekä parempi infrastruktuuri. Lyhyesti sanottuna ongelma on kuin mikä tahansa muukin politiikan saralla: ratkaisu on yksinkertainen niin kauan, kun joku muu tekee sen.